perjantai 25. joulukuuta 2020

Otson uni- kaksipuoleinen liivimekko tytölle ja nukelle

Perjantai 25.12 2020 Nora:

Ensinnäkin, toivottavasti olette kaikki viettäneet upean ja omannäköisen jouluaaton. Välipäivien parasta antia on viettää aikaa perheen kanssa. Meillä aikaa vietetään lautapelien parissa, ulkoillen ja kukin omia juttujaan puuhaten. Itse aion ottaa aikaa mm ompelulle. Tässä onkin ideaa välipäivien puuhaksi ompelusta innostuneille! 

Otson uni Sampsukka

Sampsukan Otson uni- trikoo on aivan valloittava sekä vihreänä että harmaana , en osannutkaan päättää kumpaa käyttäisin niin päätin käyttää molempia! Meidän Mimmi- tytöllä on rakas vauva- nukke ja voitte vaan kuvitella sitä riemua kun hän sai nukkensa kanssa samistelu asut.

Otson uni Sampsukka

 Käytin Mimmin mekkoon kaavana Ottobren kevään 2012 nro 1 lehdessä ollutta liivimekon kaavaa, samalla kaavalla olen tehnyt Mimmille jo vauvana mekkoja. Tästä vanhasta postauksesta, klik! löydätkin enemmän kuvia mekon kaavasta ja valmistuksesta. Mekossa molemmat puolet ovat samanlaiset ja käytin toiseen puoleen harmaata ja toiseen vihreää kangasta joten siitä tulikin kääntömekko!


 Nuken mekon kaavan piirsin vapaalla kädellä suoraan kankaalle, samoin nuken housut.  Mimmin legginseihin otin mallin kaapista löytyvistä sopivista legginseistä. Jos kaavaton ompelu hirvittää, netistä löytyy paljon ilmaisia tulostettavia kaavoja. 


Ompelin mekkoihin olkapäille kiinteät napit sillä mekko on helppo pukea ja riisua ilman että nappeja tarvitsisi avata. 



Kaikki ompelu tarvikkeet ja kankaat löydät tietysti osoitteesta Sampsukka.com ja jos et ole käsitöiden ystävä, voit aina tilata valmiit vaatteet samasta osoitteesta. Tiesithän että löydät Sampsukalta myös nuken vaatteita!
 

Toivotan kaikille rauhaisaa välipäivien viettoa sekä hyvää uutta vuotta 💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)