keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Katseen ja kulutuksen kestävät lasten paidat

Keskiviikkona 30.1 2019 Nora:

Lasten paidat, ne on niitä vaatteita jotka joutuu pesuun lähes aina päivän päätteeksi. Rinnuksilla on vähintäänkin ruokaa puhumattakaan askartelupuuhien jäljistä ja muusta mystisestä läikästä vähän sielä ja täälä. Vaatteen on siis oltava pestävä ja kestävä, monestakin syystä. A, onhan se surku kun mieleinen vaate on venynyt, vanunut ja haalistunut jo muutaman pesun jälkeen. B, kun satsaa kestäviin valintoihin, luonto ja kukkaro kiittää. C, ajatuskin siitä mihin ne kaikki "kertakäyttömuoti"- vaate läjät joutuu kierrätyksestä huolimatta, on aika pökerryttävä.

Sampsukan lasten paidat on tehty kestämään aikaa ja kulutusta.

lasten paidat

Kun saa käsiinsä oikeasti laadukkaan vaatteen, sen vaan tuntee. Materiaali, työn jälki, kaikki on kohdillaan. Itselläni on tapana mm. tutkia läpi uuden vaatteen saumat ennen lopullista ostopäätöstä. Aika usein saumat saattaa irvistää jo ostohetkellä, kuinkas sitten muutaman kuukauden päästä? Tälläistä ongelmaa ei Sampsukan vaatteiden kanssa ole luonnollisesti ollut. Työn jälki on aika ensiluokkaista ja ne kankaat ♥ 

lasten paidat

lasten paidat

 Eettisesti tuotettuja sekä aidosti kotimaisia vaatteita pitää lapsetkin mielellään varsinkin jos saa valita mieleisensä kuosin joita löytyy varmasti jokaiseen makuun laajasta kangasvalikoimasta

lasten paidat

Valikoimassa on toinen toistaan herkullisempia kuoseja joiden värit ei haalistu ennen aikojaan vaan kestää vaikkapa pienemmille sisaruksille kun lapsi kasvaa ulos vaatteesta. Laadukkaalla, leikkisällä vaatteella on toki myös jälleenmyyntiarvoa koska hei, hauska on aina muotia!


lasten paidat

Lasten paidat löytyy valikoimasta tietenkin myös lyhyt hihaisina sekä yksivärisinä. Vinkkinä, että yksiväriset paidat sopii loistavasti mm. urheiluseurojen käyttöön!

Aurinkoisia talvipäiviä sinne ruudun toiselle puolelle ♥