sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Tee itse jumppapussi

Sunnuntaina 26.11 2017 Nora:

Minulla on pyörinyt kaapissa pala tätä veikeää Jalkapallo-trikoota ja sormet on syyhynnyt tehdä siitä jotain kivaa meidän eskarilaiselle. Nyt se sitten välähti, jumppapussi sekä kengille säilytyspussi. Ajatus lähti siitä kun harrastuskengät, sekä sisä- että ulkokengät, on aina vähän likaiset eikä ole kiva heittää esimerkiksi juomapullon kanssa samaan kassiin. Ensin mietin monimutkaisia malleja ja kiinnityksiä mutta kun tarkemmin ajattelin teinkin sitten mahdollisimman yksinkertaiset että lapsen on helppo niitä käyttää. 

ompele jumppapussi

Jumppapussiin tarvitset suorakulmion muotoisen palan kangasta, leveys noin 35cm ja pituus noin 85cm. Yhden kpl Prym purjerengas sekä noin 2m pituisen nauhan, minä käytin lasten talvikenkien mukana tullutta vara kengännauhaa.

diy jumppapussi

Taita kangas pituussuunnassa keskeltä oikeat puolet vastakkain ja ompele sivut yhteen, huolittele suu-aukon reunat esim. saumurilla. Silitä ja ompele suu- aukkoon parin sentin taite eli nauhakuja.

ompele jumppapussi

Tee nauhakujaan pieni reikä pussin toisen reunasauman kohdille, kankaan oikealle puolelle, ja pujota nauha esim. hakaneulan avulla kujaan. Kuva alla. Saman puolen alareunaan tulee purjerengas jonka läpi nauha vedetään ja sidotaan solmuun.

ompele jumppapussi

prym purjerengas

Valmis! Kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein kiva ja toimiva jumppapussi joka ei itsessään vie turhaa tilaa lapsen repussa jos on vaikka koulussa liikuntaa.

diy jumppapussi

Kengille tein oman pienemmän pussukan. Tähänkin tarvitaan suorakulmion muotoinen kankaan pala, kooltaan 34cm/78cm tai riippuen tietenkin kenkien koosta. Ompele pussin reunat kuten jumppapussissa ja huolittele suu-aukko. Jätin pussin näin yksinkertaiseksi mutta siihen voisi tehdä nauhakujan ja sulkea nauhalla tai vaikkapa napilla.


diy jumppapussi

Näihin ompeluksiin meni siis alle metri kangasta. Tässä voisi käyttää hyväksi jämäkankaita ja tehdä pussukat kahdesta vaikkapa eri kangasta olevasta palasta. Tälläisiä kenkä pussukoita voisi tehdä enemmänkin ja säilyttää poissa käytöstä olevia kenkiä siististi pussukoissa. Itse olen suosinut kenkien säilytyksessä kenkälaatikoita mutta ne vie kyllä aikamoisesti tilaa eli tässäpä hyvä vaihtoehto.

Sitten vaan ompelemaan! Ja kankaat löydät tietenkin Sampsukan Kangasvalikoimasta.

Hyvää joulun odotusta kaikille ♥



sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Työkoneita vauhtiveikolle

Sunnuntaina 29.10.2017 Nora:




3v Iivo ei juurikaan ole kiinnostunut vaatteista mutta tämän Työkoneet- trikoon nähdessään pieni auto-fani vallan villiintyi ja olisi verhoillut itsensä päästä varpaisiin työkoneilla :D  Päädyttiin kuitenkin tällä kertaa tekemään "vain" paita, pipo ja tuubihuivi. 


Hei, nyt on muuten myös uutuutena työkoneita turkoosilla pohjalla! Ihanan raikas väriyhdistelmä.



Ompelu onkin siitä kiva harrastus että voi tehdä itse sen kokoisia ja mallisia vaatteita kuin juuri omalle lapselle sopii ja mikä sen kivempaa lapselle kun saa olla mukana valitsemassa kangasta ja suunnittelemassa mitä siitä tehdään. Tässä linkki Sampsukan laajaan Kangasvalikoimaan.


sampsukka

Netistä löytääkin helposti googlaamalla valmiita kaavoja joita voi joko tilata kotiin tai ladata koneelle. Kun kangas ja kaava on valittu kaikki muu tarvittava löytyy helposti Sampsukalta:  Ompelutarvikkeet


lastenvaate

Iivon työkonepaita on raglanhihainen (kaava Ottobre), vinkkinä aloittelevalle ompelijalle että mun mielestä raglanhihainen on helpompi saada hyvin istumaan olkapäille kuin perus paita. Iivo on hieman alta 100cm ja hänen paitaansa tarvittiin 50cm kangasta. Pipo on perus "beanie" johon varmasti löytyy paljon kaavoja, tässä kuitenkin linkki vanhaan postaukseen jossa ohje helppoon ilman kaavoja ommeltavaan neliöpipoon, klik! Samassa postauksessa on myös ohje tuubihuiville. Tämän linkin takaa taas löydät ohjeet jolla voit koittaa tehdä myös "beanie" pipon ilman kaavoja klik!

sampsukka

Sinä joka rakastat kauniita kankaita ja lastenvaatteita mutta ompelukone tuntuu vieraalta, onneksi on Sampsukka! Saat tilattua omavalintaisella kuosilla paidat, housut, tunikat, hameet sekä pipot ja pannat. Vauvoille löytyy myös bodyt, potkarit ja haalarit. Näin talven kynnyksellä ei tietenkään sovi unohtaa iki-ihania Merinovaatteita. 

Eikä unohdeta että kauniit värikkäät kuosit ei ole yksin lasten oikeus, Sampsukalta saat vaatteita myös aikuisille. Voitte samistella, vaikka koko perhe!


sampsukka

Aurinkoista syksyä ♥

maanantai 18. syyskuuta 2017

Peurat- trikoosta vaatetta pikkuiselle + helppo ohje solmupantaan

Sunnuntaina 17.9.2017 Nora:

Niin vaan ollaan taas syksyn puolella vaikka juurihan odoteltiin kesää! Syksyn saapuessa on ihana kaivaa kaapista niitä lämpöisempiä vaatteita, lyhyet hihat vaihtuu pitkiin ja lahkeet pitenee. Lapset kasvaa niin kovaa vauhtia että aiheuttaa se kyllä välillä päänvaivaa ja perusvaate- ostoksien lisäksi on kiva saada kaappiin jotain spesiaaliakin. Meidän Mimmin, 5kk, kaappiin sitä spesiaalia tuo mm. tämä Sampsukan valikoimasta löytyvä upean turkoosi Peurat- trikoo. Sävy korostaa kauniisti Mimmin sinisiä silmiä, sama kuvio löytyy myös maanläheisemmässä sävyssä valkoisella pohjalla (Peurat- trikoo, valkoinen).

trikoopanta ohje


Halusin monikäyttöistä ja pitkäikäistä vaatetta joilla voi piristää yksinkertaisempia perusvaatteita. Mitä minä sitten lähdin tästä ompelemaan? Ompelin pitkähihaisen tunikan johon yhdistin kahta eri kaavaa. Kaavat löytyy Ottobren kevät kuvastosta vuodelta 2012.  Tein mekko-osan alla näkyvän tunikan kaavan mukaan ja nappasin idean hihoihin tunikan yläpuolella olevan paidan rypytetyistä hihoista. Pienin kaava oli 86cm joten kavensin sitä itse Mimmi kun on vielä melkoisesti pienempi. Kaula- aukon huolittelin vaalean turkoosilla resorilla, Sampsukan resori valikoiman löydät tämän linkin takaa. ja koko laajan kangasvalikoiman täältä.


Tässä näkyy kuinka rypytin hihat. Hihoilla oli pituuta huomattavasti enemmän kuin perus hihoilla, ompelin suoralla ompeleella kuminauhat hihan keskelle samalla kuminauhaa venyttäen.


Tunikasta tuli oikein onnistunut. Tätä voi pitää vaikkapa sukkahousujen, legginsien tai ''farkkujen" kanssa. Ajatuksena on että myöhemmin tämä käy paidasta kun hihoissakin on ylimääräistä (kunhan ympärys riittää), hihansuihin voisi myös myöhemmin ommella resorit lisä pituutta tuomaan.

trikoomekko


Mimmi on kovasti ihastellut uusien vaatteiden kuosia, nappi valinta siis!


Kuvissa näkyvän solmupannan ompeli kahdesta kangassoirosta ihan pikku hetkessä. Mimmin päänympärys on noin 43cm, leikkasin kaksi 60cm pituista ja 2,5cm levyistä kangassuikaletta joiden päät leikkasin kapenevasti viistoon. Ompelin suikaleet yhteen saumurilla nurjat puolet vastakkain ja jätin keskiosaan pienen kääntöaukon joka tulee valmiissa pannassa niskaan. Kapean pannan kääntö oikeinpäin vaati hieman kärsivällisyyttä mutta apuna voi käyttää vaikkapa sukkapuikkoa. Lopuksi kääntöaukon voi ommella umpeen käsin tai koneella, tai sulkea vaikkapa silitettävällä liimanauhalla.


Solmin pannan ihan vain umpparille eli kaksi solmua päällekkäin. Pannan voi tehdä oman mieltymyksen mukaan leveämmäksikin tai pidemmäksi ja solmia erilailla,


Lopuksi surautin vielä mun lempikaavalla (joka löytyy samasta lehdestä) legginsit Mimmille. Tällä kaavalla olen tehnyt housuja ties kuinka monet omille ja sukulaislapsille. Vanhoista postauksista löytyy hieman erilaisia versioita näistä housuista: Tehoste resoreilla täältä, klik! sekä capri -legginssi versio täältä, klik!


Kyllä näillä kelpaa mini- Mimmin aloittaa elämänsä ensimmäinen syksy.

diy trikoopanta vauvalle

Siinä vielä koko setti päällä. Tämä on kyllä niin syötävän söpö kangas että! 86 senttiseen tunikaan tarvitaan kangasta 65cm ja saman kokoisiin legginseihin 55cm. Mulla oli kangasta metrin pala ja sitä jäi vielä sen verran että siitä saisi ommeltua vaikkapa kaksinkertaisen syyspipon sekä pienen tuubihuivin.

trikoopanta ohje


Värikästä syksyä ihan kaikille, nautitaan pimenevistä illoista ja ruskan loisteesta :) 


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesävaatetta hurmaavasta Ponit- trikoosta

Sunnuntaina 9.7.2017 Nora:

Ihana pitkästä aikaa kirjoittaa tähän blogiin ja jakaa ompelun iloa teille lukijoille. Tauko on venähtänyt hieman pitkäksi ja tässä välissä meidän perhe on kasvanut yhdellä pikku-prinsessalla ♥ Kiva huomata että vaikka blogi ei ole päivittynyt se ei silti ole aivan hiljaiseloa viettänyt vaan vanhoja tekstejä on käyty lukemassa, toivottavasti niistä on ollut iloa ja inspiraatiota.


ompele vauvalle


Kun sain käsiini tämän Sampsukan raikkaan mintun värisen Ponit- trikookankaan sormet aivan syyhysi päästä ompelemaan meidän pikku- Mimmille jotain kesäistä vaatetta. 


Olen jo pitkään odottanut sopivaa hetkeä käyttää tätä Ottobren kaavaa joka on kauniin yksinkertainen liivimekko vuoden 2012 kevään lehdestä. Mimmi on n.63cm pitkä joten käytin 68cm kaavaa jotta mekkoa voi käyttää sitten syksymmälläkin pitkähihaisten kanssa. Uskoisin että tällä mekolla on aika pitkä käyttöikä.


Kaava ja ohje on jo itsessään helppo mutta muutin sitä vielä helpommaksi. Mekko on kaksinkertaista trikoota ja jäljensin kaavan kankaalle siten että mekko ommellaan kahdesta isosta palasta eikä neljästä kuten ohjeessa eli keskelle ei tule saumaa ja kuvio pysyy yhtenäisenä. Ompelin palat oikeat puolet vastakkain kauttaaltaan saumurilla yhteen ja jätin vain parin sentin kääntöaukon saumaan.


Mekko kääntyi helposti oikein päin, silitin saumat ja ompelin kääntöaukon muutamalla huomaamattomalla pistolla käsin umpeen. Napeiksi laitoin valkoiset Kam- nepparit eli napin aukkoakaan ei tarvinnut erikseen tehdä. Tästä ei mekon tekeminen paljoa helpotu!

ompele liivimekko

Tuli aika ihana vai mitä? Kangasta meni 40cm sekä yhdet nepit olkapäille. Nappien kohtiin voisi laittaa ennen ompelua vahvikkeeksi vaikkapa palat puuvilla kangasta tai silitettävää tukikangasta ettei trikoo veny nappeja avatessa mutta itse tulin siihen tulokseen että mekon voi pujottaa pään yli joten jätin tukikankaan laittamatta. Kam-neppareita sekä myös tarkoitukseen sopivia Prym- neppareita löydät Sampsukan nettikaupan ompelutarvikkeista kohdasta Nepparit ja pihdit.

liivimekko vauvalle

liivimekko ohje


Tein kankaasta myös kesäiset capri-leggarit. Leggarit on helppo tehdä ottamalla mallia joistain kaupasta ostetuista hyvän mallisista legginseistä, tässä vanhassa postauksessa kirjoitan ompelusta ilman valmiita kaavoja: Lempivaate kaavoiksi, luovuus valloilleen. Mutta tällä kertaa muokkasin yhtä mun lempikaavaa joka löytyy myös Ottobren kevään 2012 lehdestä. Tällä kaavalla ommellut housut poikavauvalle löytyy täältä: Menevät vaatteet vauvalle + pipo ohje ilman kaavoja.


Jätin lahkeet hieman lyhyemmiksi ja käänsin sekä ompelin tuplaneulalla. Kangasta tähänkin meni noin 40cm. Yleensä ompelen tuon peppu-osan kankaan kanssa yhteen sopivasta resorista mutta nyt käytin samaa kangasta niin housuista tuli kepeämmät ja kesäisemmät.



Kun nyt vauhtiin pääsin niin surrautin vielä suloiset "frilla-pikkarit". Näihin otin mallia kaapista löytyneistä housuista. Tein housuista melko leveät ja laitoin vyötärölle kuminauhan. Lahkeet huolittelin saumurilla sekä ompelin kuminauhat. Alla olevasta kuvasta saa ehkä hieman käsitystä miten. Mittasin siis Mimmin reiden ja lisäsin mittaan noin 3 senttiä, neulasin kuminauhan lahkeensuuhun muutaman millin päähän reunasta niin että kuminauhan päät meni hieman päällekkäin. Sitten ompelin kuminauhan päältä suoralla ompeleella venyttäen samalla kuminauhaa.




Tälläiset kesävaatteet meidän Mimmi sai tästä ihanasta Ponit- trikoosta, katso Sampsukan monipuolisesta kangas valikoimasta mikä on sinulle se mieleisin: Kankaat. Jos ompelu ei ole sen sun juttu, katso myös Sampsukan Kesävaatteet sekä muut Vaatteet.

Aurinkoisia kesäpäiviä ihan jokaiselle ♥