torstai 21. marraskuuta 2019

Joulun vaatevinkit



Kotimaisia vaatteita lahjaksi


Oletko miettinyt ideoita Joululahjaksi? Kenties jotakin muuta kuin markettikamaa, ehkä ekologisempaa? Suosisitko paikallista, tai ainakin kotimaista? Vaihtoehtoja toki riittää. Nostamme tässä blogijulkaisussa esille syksyn 2019 suosikkivaatteita.

Lapset arvostavat, kun saa olla mukavissa vaatteissa, jotka myös näyttävät kivalta. Poikien suosikkipaitoja ovat olleet kaivurit ja kuplavolkkarit. Tytöille taas ehdoton tunikaykkönen on Miau, mutta Sateenkaariponitkin on pysynyt kestosuosikkina koko syksyn ajan.

 


 

Yksivärisiä tarvitaan aina


Joulujuhlat lähetyvät, ja niinpä myös yksiväristen vaatteiden kysyntä lisääntyy. Pyrimme aina pitämään valikoimassamme suosikkivärejä niin legginsseissä kuin pitkähihaissa paidoissakin.

Usein myös lahjaksi menevän kuviollisen paidan tai tunikan kaveriksi valitaan yksiväriset housut tai legginssit. Velourhousut on toki paras valinta varsinkin alle kouluikäisille. Isommat lapset puolestaan tykkäävät collegelegginsseistä.






Hauska on aina muodissa!


Joululahjaksikin uskaltaa ostaa värikästä ja isokuvioisia vaatteita. On kiva myös ostaa sellaista, jota ei todennäköisesti jokaisesta lahjapaketista löydy. Lähes jokainen äiti tietänee sen tunteen kun lahjaksi saadaan neljä samanlaista mekkoa, samassa koossa...

Jos kuitenkin oikean kuosin valikoima tuottaa tuskaa, kannattaa muistaa lahjakortit. Näin voi olla varma siitä, että tulee valikoitua sitten aikanaan ainakin mieleistä.





Yksi syksyn yllättäjä on tässä: MIAU! Emme voineet edes kuvitella, millainen suosio tästä tulisi. Niinpä nyt odottelemmekin uutta kangaserää ja vielä on arvoitus, ehdimmekö saamaan joulumyyntiin lisää kisutunikoita ja -paitoja. Kannattaa siis pikaisesti käydä tarkistamassa, vieläkö tarvitsemaasi kokoa löytyy, mikäli Miaut on lahjalistalla.

Toki tänä syksynä myös monet muut eläinaiheiset vaatteet olivat suosittuja. Pienistä lapsista onkin kiva tutustua eläinhahmoihin osoittamalla kuvaa paidasta ja kertomalla mikä siinä on. Ja onhan eläinvaatteiden käyttäminen aina vähän jännää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)