tiistai 6. elokuuta 2019

Lastenvaatevinkit koulun alkuun

Mukavia vaatteita koululaiselle



Kun puhutaan kouluikäisestä lapsesta, vaatteiden koko on yleensä 130cm ylöspäin. Mutta, harmillisen usein, peruskauppojen valikoima on todella niukkaa näissä isommissa vaatteissa. Nuorisovaatteita jonkin verran saa, mutta useiden vanhempien mielestä ne eivät ole vielä sopivia esimerkiksi ekaluokkalaiselle.

Asiakkaiden toiveiden mukaan meillä Sampsukassa tarjotaan lasten housuja jopa 160cm asti ja paitoja 150cm asti. Lapset arvostavat, kun saa olla mukavissa vaatteissa, jotka myös näyttävät kivalta. Tänä syksynä koululaisille on ostettu erityiseti harmaita collegehousuja, froteisia pesukarhuhousuja, upeita kuplavolkkaripaitoja ja ponitunikoita.

Yksivärisiä tarvitaan myös


Värikkäiden paitojen ja tunikoiden kaveriksi lastenvaatteissa tarvitaan toki niitä yksivärisiä housuja. Velourhousut ovat toki MUST HAVE -vaate myös kouluikäisillä. Mutta koulun tapahtumissa ja esiintymisissä tarvitaan myös muita yksivärisiä vaatteita. Onkohan tänä syksynä tarvetta punaisille legginsseille vai ruskeille paidoille?

Toisaalta välillä on kiva pukeutua muutenkin simppelisti, vaikkei ihan täysin yksiväristä valitsisikaan. Vaaleat farkkutrikoolegginssit sopii niin tummempien kuin kirkkaampienkin yläosien kanssa! Myös kesäisestä liivimekosta saadaan monikäyttöisempi vaate, kun käytetään sitä talvella yksivärisen paidan päällä.




Haasteita kun säät viilenevät...


"Älä äiti kuvittele, että laitan ulkohousuja!!" Kuullostaako tutulta? Ohkasilla leggarilla ei toki syyskelissä aina oikein tarkene. Keväällä 2019 kehitettiin collegelegginssit hätiin! Näissä tarkenee, kun säät hieman viilenee.

Collegelegginssit on valmistettu laadukkaasta, harjatusta collegesta kuten taskuhousutkin ja yksiväriset collegehousut. Miellyttävän tuntuinen, joustava materiaali, mutta silti tarpeeksi napakkaa!





Mutta vaikkei ulkohousut lasten suosikkeja olekaan niin pipoille käyttöä kyllä löytyy! Vinkki: anna lapsen itse valita kuosi syyspipoon niin siitä tulee vielä mieluisampi. Olisiko teidän lasten suosikkina perinteinen ruttupipo vai suosittu lippapipo?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)