tiistai 2. lokakuuta 2018

Tervehdys Sampsukan ompelimolta ja puodilta Lahden Villähteeltä!

Ompelimo ja puoti sijaitsevat Villähteellä entisen Lahden Autokorin tehdaskiinteistössä, nykyisessä Liike- ja yrityskeskus Korissa.

Liike- ja yrityskeskus Kori, Lahti Villähde

Villähteen ompelimossa toimin minä, Sini. Muilla Sampsukan ompelijoilla on omat toimitilat. Alkuperäiseltä ammatiltani olen kultaseppä, mutta sattumien kautta harrastuksesta tulikin ammatti! Olen lapsesta asti ommellut ja tyttöjen syntymän jälkeen innostuin ompelemaan heille vaatteita. Työksi tämä muuttui pikkuhiljaa ja alkuun ompelinkin lähinnä lasten päiväiunien ajan. Mutta lapset kasvoi ja samaan tahtiin kasvoi myös ompelumäärät. Työtilat minullakin oli ensin kodin yhteydessä, mutta lasten kasvettua koululaisiksi vuokrasin toimitilat, joissa olenkin nyt toiminut jo 3,5 vuotta!

Tässä ompelimossa valmistuu verkkokaupan ja puodin asiakkaiden tilauksia sekä myymälöiden -, messu- ja markkinamyyntien varastoa. Ompelun lisäksi kaavoitan myös Sampsukan vaatemalleja.



Ompelimon yhteydessä on myös puoti, jonka valikoimiin kuuluu kankaiden lisäksi myös valmiita vaatteita.
Kangasvalikoimaa puodilta löytyy mukavasti. On metritavarana, palakankaita ja possupusseja. Autan mielelläni asiakkaita valitsemaan tarpeisiinsa sopivia kankaita sekä laskemaan kankaiden menekkiä. Myös ompeluneuvoja minulta voi kysyä. Puodilla on myös kaksi Kam-neppipressiä, joita myös asiakkaat voivat käyttää.

Kangasvalikoimaa

Possupusseja ja palakankaita

Puodin perus vaatevalikoimaan kuuluu lasten pitkähihaiset paidat, liivimekot, tunikat, housut, legginssit, ruttupipot ja vauvoille bodyt, puolipotkarit, taaperohousut ja vauvahaalarit. Sesongin mukaan syys-talvikaudella lisäksi on mm. merinovillaiset kaulurit ja kypärämyssyt ja kevät-kesäkaudella lippikset ja huivit. Naisille puodilta löytyy varastovalmiina hihattomia tunikoita. Kaikkia verkkokaupan vaatemalleja on kuitenkin saatavilla tilauksesta myös puodilta.


Puodin vaatevalikoimaa

Puodilla on myös pienille ruokailijoille välineitä. Suositut elintarvikesilikonista valmistettut pilvi- ja hymynaama ruokailualustat, ensilusikat, food feederit, ruokalaput sekä mehujehut. Kaikki tuotteet ovat BPA-vapaita, eivätkä sisällä ftalaatteja.

Pienille ruokailijoille

Lapset meillä on huomioitu pienellä leikkipaikalla. On leluja ja väritystehtäviä. Liike- ja yrityskeskus Korin tapahtumapäivinä Sampsukan tiloissa järjestetään aina myös jotain mukavaa puuhaa lapsille. Koska puoti sijaitsee toisessa kerroksessa, eikä kiinteistössä ole hissiä, on pienten kanssa asiointia helpotettu myös sillä, että meiltä löytyy asiakaskäyttöön lainarattaat.

Lasten leikkipaikka

Sampsukan puodin ja ompelimon Facebook sivut löytyvät täältä.


tiistai 25. syyskuuta 2018

Pirteät legginsit sydämet-trikoosta

Tiistaina 25.9.2018 Nora:

Nyt sen keksin, täydellisen vastaiskun syksyn synkkyyttä vastaan! Tämä Sampsukan Sydämet- trikoo pursuaa energiaa hehkuvilla väreillään.


Olen aina rakastanut värejä ja pukeutunutkin rohkeasti värejä sekoitellen. Kuitenkin huomaan että viime vuosina kaappiin on eksynyt entistä enemmän mustaa, valkoista, sekä yksivärisiä vaatteita. Lieneekö se sitten aikuistumista tai käytännöllisyyttä, mutta eikös niin että kyllä välillä täytyy aikuisen käytännöllisenkin ihmisen pukeutua kaikkiin sateenkaaren väreihin?


Päätin siis ommella itselleni legginsit piristämään pukeutumista. Ohut mutta jämäkkä kangas tuntuu päällä aivan uskomattoman mukavalta.


Ompelin legginsit ilman valmiita kaavoja. Piirsin kaavat vanhojen lempi- legginsieni mukaan ja laitoin vyötärölle leveän, mukavan kuminauhan.

Kuminauhat, langat, kaavapaperit ja muut ompelutarvikkeet sekä laajan kangasvalikoiman löydät tietysti Sampsukasta.


Jos ompelu ei ole sun juttu tai syksyn kiireet painaa päälle, klikkaa legginsit ostoskoriin Sampsukan vaatevalikoimasta.

Energistä syksyä ihan jokaiselle ♥ 

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Uudistuneet haalarihousut


Haalarihousut oli yksi ensimmäisistä Sampsukan vaatemalleista. Ensimmäisestä omasta kangaskuosista, Huhuu joustofroteesta näitä ommeltiin. Vieläkö muistat Huhuun?

Alkuperäisessä mallissa edessä oli nepparit, nyt neppien tilalle on tullut upeat tähtivetimillä olevat vetoketjut. Myös lahkeensuut on nyt valittavissa joko resoreilla tai kuminauhalahkeensuilla. Ne on koettu pienillä kovin näppäriksi, eikä pieni kasvunvarakaan housuissa näin haittaa.


Nyt kun haalarihousut ovat vetoketjullisia, pystytään ne valmistamaan myös ohuemmista kankaista, kuten trikoista. Joten kuosivalikoimaa on kymmeniä!

Haalarihousuja valmistetaan koot 70-100cm.


Haalarihousuvalikoimaan voit tutustua täällä.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Ompeluohje: Framilonin käyttö tunikan ompelussa

Ompeluohje postaukset ovat olleet Facebookissa kovin suosittuja ja joku aika sitten kyselimmekin, mitä ohjeita vielä toivoisitte. Framilonin käyttö nousi yhdeksi postausaiheeksi.
Tässä ohjeessa Framilonia on käytetty kahdella tapaa tunikaa ommellessa, antamaan tukea olkasaumaan sekä rinnan alle tulevaan leikkauksen rypytykseen. Ohjeessa on käytetty 4mm leveää Framilonia. Löydät sitä verkkokaupastamme täältä.

Kuva 1

1. Ompele olkasaumaan oikealle puolelle Framilonia (olen käyttänyt suoraa 3mm tikkiä). Älä venytä Framilonia ommellessa. Valmiissa vaatteessa Framilon jää olkasauman sisään tukemaan saumaa.

Kuva 2

2. Tässä mallissa tunikan etukappaleista ylempi kappale on leveämpi ja rypytys tulee siis ylemmän kappaleen alareunaan. Ompele Framilon ompelukoneella ylemmän etukappaleen alareunaan kiinni samalla venyttäen Framilonia. Venyttää saa aika runsaasti, ei kuitenkaan "hampaat irvessä". Näppituntuman oppii tähänkin aika nopeasti. Ja eroa on kankaan paksuudella, ohut kangas rypyttyy vähemmälläkin venyttämisellä, kun taas paksumpi kangas vaatii enemmän vetoa rypyttyäkseen.

Kuva 3

3. Tunikan ylempi etukappale näyttää nyt siis tältä. Olkasaumoissa on Framilonit antamassa tukea ja alareunassa rypyttämässä.

Kuva 4

4. Kun yhdistät etukappaleiden ylä- ja alaosat, on helpointa merkitä kappaleiden keskikohdat nuppineuloilla, jolloin rypytyksen saumaan saa tasattua tasaisemmin. Aja saumurilla sauma niin, että Framilon jää sauman sisään.

Kuva 5

5. Yhdistä etu- ja takakappaleiden olkasaumat niin, että Framilon jää saumojen sisään.

Kuva 6

6. Valmiina tunika näyttää tältä.

Naisten tunikavalikoimaan voit tutustua täällä. Valittavana on tunikat rinnan alle tulevalla leikkauksella tai ilman sitä sekä lyhyillä, puolipitkillä tai pitkillä hihoilla.