tiistaina, joulukuuta 27, 2016

Helposti ilman kaavoja: Vaunuverho

Tiistaina 27.12.2016 Nora:

Kukaan äiti-ihminen tuskin on välttyä näiltä viime vuosina, vaunuverho. Aivan ihania ja persoonallisiakin, sen lisäksi hirmu käteviä. Suojaavat vaunuissa tuhisevaa nyyttiä kylmältä ja viimalta sekä auringolta ja ötököiltäkin. Reilu viisi vuotta sitten kun esikoisemme syntyi, en ollut nähnyt enkä kuullutkaan tämmöisistä. Sainkin silloin ystävältäni lahjaksi ison vaaleansinisen harson johon oli painettu vauvan nimi, sitä pidin pyykkipinnoilla vaunujen kuomussa kiinni, kuten lähes kaikki muutkin tuntemani äidit! Jossain vaiheessa alkoi nämä kätevät vaunuverhot yleistyä ja kuopukselle joka syntyi pari vuotta sitten, onkin tullut hankittua useampi. Nyt halusin kokeilla tehdä vaunuverhon itse, tässä siis yksi tapa tehdä itse vaunuverho.


Kankaaksi valikoitui Sampsukan harmaa tähtitrikoo. Otin mallia meillä olevasta Färg & Form merkkisestä verhosta, se on mielestäni hyvän mallinen koska on leveämpi ylhäältä ja melko pitkä, se siis suojaa paremmin. Valmiin verhon pituudeksi tuli 62cm ja leveys on ylhäällä leveimmässä kohdassa 46cm ja alhaalla 37cm. Riittää siis että kangasta on 70cm. Piirsin kankaalle verhon ääriviivat ja lisäsin 1cm saumanvarat. Tämä verho on tupla kankaasta joten piirrä ja leikkaa kaksi samanlaista kappaletta.


Asettele kappaleet oikeat puolet vastakkain tarkasti niin ettei valmiiseen verhoon jää mutkia ja kupruja. 

tee itse vaunuverho

Kappaleet voisi ommella myös nurjat puolet vastakkain ja laittaa reunoihin esim. kanttinauhaa mutta tein tämän nyt näin.


Ompele reunat yhteen esim. saumurilla ja jätä muutaman sentin kääntöaukko verhon alareunaan, kuvassa alla.


Käännä verho oikeinpäin, sen tulisi näyttää kutakuinkin tältä. Silitin saumat litteiksi ja laitoin vielä kääntöaukon sisään pätkän silitettävää liimanauhaa.


Sitten ompelin reunat paininjalan etäisyydeltä kauttaaltaan koristeompeleella, myös vaikkapa suoraommel tuplaneulalla varmasti toimisi. Käytin Prym14mm purjerenkaita , Sampsukka. Renkaiden laitto oli hieman haasteellista johtuen ehkä kaksinkertaisesta trikookankaasta (tämä tähti-trikoo on muutenkin aika paksua) mutta paikoilleen meni kun tarpeeksi paukutteli.


Valkoiset monitoimirenkaat tilasin Ipanainen nimisestä verkkokaupasta.

tee itse vaunuverho

Näin ensimmäiseksi vaunuverhoksi olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, kannattaa kokeilla! Tämän kankaan hinnaksi (70cm) tuli 13,65e ja monitoimirenkaat 6kpl 3,60. Prym purjerengas paketti (14mm) 11e (10kpl). Tässä verhossa on kuusi rengasta mutta olen nähnyt semmoisiakin missä on 4-5 rengasta joten prym paketti voisi riittää kahteenkin verhoon.

tee itse vaunuverho

Nyt onkin vaan mielikuvitus rajana! Miksei veikeitä ankkoja..


.. tai suloista Bambi-trikoota?


Kurkkaa Sampsukan laaja kangasvalikoima tämän linkin takaa ja eikun ompelemaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)