torstai 7. maaliskuuta 2019

D-mitoitetut lastenvaatteet - mitä ne oikein on?

Torstaina 7.3 2019 Laura:

Olemme kaikki yksilöitä - myös sinä ja minä. Se, joka sopii yhdelle, ei välttämättä ole toimiva toiselle. Loogista, eikö? Siksi vuonna 2015 syntyi Sampsukan D-vaatemallisto. Jotta voisimme tarjota parempaa vaatetarjontaa, useammille lapsiperheille.

Alunperin toive D-mitoitetuille vaatteille tuli erityislasten vanhemmilta. Monissa kaupoissa varsinaiset lastenvaatteet päättyvät kokoon 128cm. Sen jälkeen siirrytään jo nuorisopuolen vaatteisiin. Nämä lapset olivat myös rakenteeltaan hieman tanakampia, joten kaupoista oli jouduttu ostamaan isompaa kokoa, jolloin nuorisopuolen vaatteisiin oli jouduttu siirtymään jopa 5 vuotiaana. Vanhemmat (ja lapset) kaipasivat lastenvaatteita: värikkäitä kuvioita, mukavia ja joustavia materiaaleja myös isompiin kokoihin. Vanhemmat halusivat pukea mieleltään pienet lapset lasten vaatteisiin, eivät nuorisomuotiin. Ja kyllä on iloisia lapsia nähty ompelimossa, kun ovat tulleet itse valitsemistaan kankaista heille sopivia vaatteita noutamaan!



D-mitoitetut lastenvaatteet on siis tarkoitettu vartaloltaan tanakoille lapsille. Mitoitus on väljempi leveydestä, mutta pituus sama kuin normaalimitoituksellisissa vaatteissa. Ennen D-vaatemallistoa valmistimme erityisesti lasten housuja lyhyemmillä lahkeilla, tarvittiin esimerkiksi 120 housut, mutta 100-110 lahkeen pituudella. Kunnes ompelimossamme havahduttiin: Olisiko aika D-mitoitettujen lastenvaatteiden, jotta tilaus onnistuisi helposti suoraan verkkokaupastamme? Kyllä, juuri näin oli. D-vaatemallistossamme on koot 100-150, housuissa myös 160. Housujen lisäksi löytyy paidat, tunikat sekä legginssit.

Lisäksi D-mitoitettuja vaatteita tilataan myös lapsille, jotka ovat malliltaan vankkarakenteisia. Tällöin D-mitoitus saattaa olla etenkin housuissa parempi, koska vyötärö nousee tarpeeksi ylös.



Kuinka paljon suurempia vaatteet sitten ovat? Keskiverrosti ympärysmitta on n. 6cm suurempi, hieman vaihdellen riippuen vaatemallista ja koosta. Onkin hyvä muistaa ero: suunniteltu tanakoille, ei lihaville lapsille. Lastenvaatteiden tärkein ominaisuus mielestämme on MUKAVUUS. Teemmekin kaikkemme, että kehitymme sen mukaan. Vaatteiden käytön tulee olla mukavaa. Ei saa kiristää, eikä puristaa! Juuri Sinulle sopiva on varmasti paras koko riippumatta kokomerkistä!

Joulunalla saimme aivan ihanan viestin asikkaalta. Tässä viestissä on kaikki se, mitä D-mitoitus-mallistollamme haluamme tarjota. Mukavuutta, iloa ja myös halua käyttää vaatteita. Viestin saatuamme totesimme: Nyt meillekin tuli Joulu.

                                                                                                                   Julkaistu asiakkaan luvalla.


Lämmin kiitos myös kaikista muista viesteistänne tilausten yhteydessä. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)