tiistaina, maaliskuuta 20, 2018

Ikisuosittu Onerva

Tiistaina 20.3.2018 Nora:

Onerva- joustocollege


Nyt kun ollaan jo kevään kynnyksellä, sitä alkaa kaivata raikkaita värejä ja kesäisiä kuvioita ympärilleen. Tämä Sampsukan ikisuosittu Onerva- joustocollege on nappi valinta keväiseen ompeluun. Joustocollege on materiaalina trikoota hieman paksumpaa ja kestävämpää mutta ei kuitenkaan laisinkaan tönkköä. Tämän Onerva - joustocollegen tuntuma on ihan täydellinen. Voit käyttää sitä trikoon tavoin mutta se on vielä pajon monipuolisempi ja soveltuu esimerkiksi huppari kankaaksi.

En vielä aiemmin ole päässyt "samistelemaan" lasteni kanssa, pojillani kun on hieman eri vaatemaku kuin minulla, hih. Mutta nyt huomasin sopivan tilaisuuden ja ompelin itselleni sekä Mimmille samis-mekot.

onerva joustocollege sampsukka

Ompelin itselleni reisipituisen tunikan/mekon v kaula-aukolla kahdesta palasta. En käyttänyt valmiita kaavoja vaan otin mallia vanhasta, hyvän mallisesta tunikasta. Käytin samaa kangasta myös kaula-aukon viimeistelyyn. Jos vierastat ilman kaavoja ompelua, netistä googlailemalla löytyy paljon kaavoja erilaisiin ompeluihin. 

Mimmin mekosta tuli hieman kesäisempi kun ompelin siihen perhoshihat. Ensin suunnittelin tekeväni ihan vain liivimekon ilman hihoja mutta sitten mietin että kesän tullen on hyvä jos pikkuiset olkapäät on vähän piilossa polttavalta auringolta joten päädyin keveisiin perhoshihoihin. Solmin vielä yli jääneen kangassuikaleen Mimmin otsalle ja lopputulos oli aika söpö.

onerva joustocollege sampsukka

Perhoshihat 


Alla olevassa kuvassa näkyy Mimmin mekko siinä vaiheessa kun olin ommellut liivimekon hartiat sekä huolitellut pääntien.  Leikkasin kankaasta olka-aukon muotoiset palat jotka ompelin saumurilla kiinni.



 Tässä alla olevassa kuvassa perhoshihat on ommeltu kiinni mekkoon mutta vielä muotoilematta.


Seuraavaksi ompelin sivusaumat ja leikkasin saksilla hihan haluamaani muotoon.


Hihan viimeistelin saumurilla samalla kangasta venyttäen, näin hihaan tulee pientä aaltoilua.


onerva joustocollege sampsukka

Lopputulos on tosiaan aika kesäinen mutta sukkahousujen tai legginsien ja vaikkapa hupparin tai neuleen kanssa toimii kylmemmälläkin säällä.

onerva joustocollege sampsukka

Oma mekkoni on sen pituinen että ilmojen lämmetessä voi tätä pitää ilman sukkiksia/legginssejä vaikkapa rantamekkona. Itselleni on tärkeää että vaate muuntuu moneen ja että lastenkin vaatteilla on mahdollisimman pitkä käyttöikä.


Minun mekkooni meni kangasta noin 85cm ja Mimmin mekkoon noin 40cm.

onerva joustocollege sampsukka

Jos ihastuit Onervaan kuten moni muukin mutta ompelu ei ole sun juttu, Sampsukan vaatevalikoimasta voit tilata haluamasi vaatteen haluamallasi kankaalla. Sampsukalta löydät vaatteet niin aikuisille kuin lapsille ja voit ottaa samisteluun mukaan vaikkapa lapsesi lempinuken sillä tämän linkin takaa löydät myös nukenvaatteet!


Aurinkoisia kevätpäiviä ihan jokaiselle ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)