tiistai 31. toukokuuta 2016

DIY Mukavan leikkisä oloasu

Tiistaina 31.5.2016 Nora:


Mä oon kovasti tykännyt aina pilvi-trikoista. Jotenkin kuitenkin olen mieltänyt ne vain lastenvaatteisiin, kunnes sain idean mukavan rennosta koti-oloasusta ja näin heti itseni sohvalla juuri tässä kuosissa.

Tuumasta toimeen.. Mulla oli kangasta noin parin metrin pala (leveys 160cm) ja jäljelle jäi epämääräisiä tilkkuja joten varaa se 2m jos aiot tehdä sekä paidan että housut. Sommittelin kaavapaperin päälle paria eri yläosaa mitkä on mun mielestä kivan ja rennon mallisia. Sitten vaan piirsin ääriviivat, kannattaa piirtää vähän reilumman kokoiseksi alkuun ettei vaan tule vahingossa liian pientä.


Anteeksi kaava-kuvien pimeys, mutta vaaleammissa kuvissa ei vain näkynyt valkoinen paperi yhtä hyvin. Leikkasin ensin toisen puoliskon ja käänsin sen toisen puolen päälle jotta sain yläosasta symmetrisen.


Käytin etu ja takakappaleeseen yhtä ja samaa kaavaa. Etukappaleen kaula-aukko on toki avarampi kuin taka-kappaleen. Toteutin sen niin että hapsutin saksilla kaavan kaula-aukosta muutaman sentin pituisesti, hapsut saa helposti käännettyä pois tieltä kun jäljentää etu-kappaletta kankaalle ja kaavaa voi käyttää myöhemminkin jos se osoittautuu hyvän malliseksi. 


Yläosa on siis ommeltu kahdesta kappaleesta. Käden tiet ja kaula-aukon ompelin käänteelle kaksoisneulalla ennen kappaleiden yhdistämistä. Helman huolittelin ihan vaan saumurilla, mutta tein siihen veikeän aaltoilevan jäljen joka käy niinkin helposti kuin venyttämällä/ikään kuin "vetämällä vastaan" trikookangasta samalla kun ompelee.



Housut ovat myös kahdesta kappaleesta tehdyt, etu ja taka. Housuille en tehnyt kaavaa, sovittelin kankaan päälle sopivan kokoisia housuja ja lisäsin vähän väljyyttä sekä madalsin haaraa. Housuista tuli vähän sellaiset "anti fit" henkiset ja mun mielestä se tuo kivaa särmää ja leikkisyyttä muuten hempeään asuun.


Ompelin ensin housujen toisen sivusauman yhteen. Sitten tein vyötäröön kujan leveälle kuminauhalle, pujotin kuminauhan läpi hakaneulan avulla ja ompelin toisenkin sivusauman sekä haaran. Lahkeisiin laitoin valkoista resoria.


Nämä käy hyvin yhdessä söpönä kotiasuna/ yöasuna, mutta housut näytti tosi kivoilta myös valkoisen t-paidan kanssa.


Vielä kuvaa helman "röyheloistä".


Nyt oli kuulkaas suhteellisen haastavaa yrittää saada housujen muodosta kunnon kuva, mutta yritin parhaani mukaan koska nämä oli niin yksinkertaiset tehdä ja tosi kivat päällä. Anteeksi vaan taustalla näkyvä keskeneräinen kodinhoitohuone, pyykit yms..  :D


..ja edestä vielä. Voi että, nyt päässä vaan raksuttaa että mitä sitä seuraavaksi tekisi. Olipa mukavaa vaihtelua ommella itselle jotain, yleensä se on niin että lapsille tulee tehtyä.


Kun nyt pääsin vauhtiin niin tein samasta kankaasta myös pannan mikä käy esimerkiksi pitämään hiukset pois tieltä kasvoja pestessä. Ohje pantaan löytyy täältä, klik!


Kaikki tarvikkeet tähän asuun löydät yhdestä osoitteesta, Sampsukka.com. Sieltä löydät niin kankaat, langat, kuminauhat ja kaksoisneulan kuin kaavapaperitkin. Kannattaa uskaltaa kokeilla vaikka ei kokenut ompelija olisikaan. Tekemällä oppii ja se tunne kun on päällä jotain itse tekemää (vaikka vaan yöasu) on korvaamaton :)  

2 kommenttia:

  1. Ihana yökkäri! Näyttää niin mukavalle päällä. Kivasti tuo kuosi sopii myös aikuiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mukava se onkin kun kangas on niin pehmeää ♥ ja vähän yllättyin itsekkin kuinka kiva siitä tosiaan tuli :)

      T:Nora

      Poista

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)